Henri Cartier-Bresson oli ottamassa muotokuvaa Simone Beauvoiria. Tämä kysyi "kuinka kauan kestää?" Cartier-Bressonin kerrotaan vastanneen: "Hieman enemmän kuin hammaslääkärissä, vähän vähemmän kuin psykoanalyysissa."
Henri Cartier-Bresson (1908-2004) oli silminnäkijänä todistamassa ja taltioimassa niin Espanjan sisällissodan kauhuja kuin toisen maailmansodan keskitysleirien vankien vapauttamista. HCB oli Kiinassa, kun Mao Tse Tung marssi Pekingiin ja kuvasi Intiassa Mahatma Gandhin vain muutama tunti ennen tämän salamurhaa. Hänen valokuvansa ovat muokanneet jo useiden sukupolvien kuvaa maailmanhistorian merkkipaaluista. Häntä on kutsuttu myös valokuvajournalismin isäksi.
HBC:lle valokuvaus oli keino kertoa tarinoita elämästä, vangita filmille merkityksellisiä, yllätyksellisiä ja ratkaisevia hetkiä. Hänelle tärkeää kuvaamisessa oli täydellinen ja tarkka ajoitus. Kuvaajan tuli olla jatkuvasti valppaana. Kamera oli hänelle kuin luonnoskirja, intuition ja spontaaniuden työkalu. Nuoruuden taideopinnot ja yhteydet surrealistipiireihin näkyvät Cartier-Bressonin dokumentaarisessakin tuotannossa: ”Surrealismilla on ollut syvällinen vaikutus minuun. Olen koko ikäni tehnyt kaikkeni ollakseni koskaan pettämättä sitä” (Henri Cartier-Bresson, Album de l’Exposition, 2013: 23). Tämä siitä huolimatta, että Robert Capa kehotti häntä profiloitumaan dokumentariksi ja pitämään surrealistiset taidekuvamanifestaatiot vain omana tietonaan.
HCB:n kuvat ja elämäntyö on suhteellisen helposti tavoitettavissa ja tutkittavissa kuvateoksissa, haastetteluissa ja myös dokumenteissa. Hänen ottamansa kuvat ovat myös kiertäneet ympäri maailmaa museoiden näyttelyissä. Kävin katsomassa Ateneumin Cartier-Bressonin retrospektiivinen näyttelyn vuoden 2016 tammikuussa. Näyttely sisälsi lähes 300 valokuvaa taiteilijan pitkältä uralta. Mukana oli niin arkistomateriaalia kuin elävää kuvaa. Kuvat olivat vakuuttava näyttö hänen kuviensa voimasta. HCB oli tarkka kuviensa julkistamisesta eikä monien kollegoidensa tapaan antanut paljoakaan omia pinnakkaisiaan tarkasteltavaksi. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän rajasi kuvansa kamerassa ja korosti kuvien aitoutta jättäen vedokseen filmireunat näkymään - tapa jota myös esimerkiksi Arno Rafael Minkkinen on kuvissaan suosinut.
Henri Cartier-Bresson on tunnettu erityisesti "ratkaisevan hetken" käsitteestä. Käsite on monessa mielessä monitulkintainen, mutta sen kautta valokuvan erityisluonetta on kyetty tuomaan hyvin esille suhteessa muuhun kuvantamiseen ja kuvataiteen muotoihin. Ratkaisevaa hetkeä on odotettava ja toisaalta päätettävä ja myös luotava kameraa käyttämällä juuri se oikea hetki. Vaikka HBC korosti valokuvaajan kameran näkymättömyyttä kuvaustilanteessa, monissa hänen kuvissaan kuvattavat poseeraavat tai jopa pelleilevät kameralle ja kuvaajalle. HBC kuvasi pääasiassa Leica-kammeralla. Se mahdollisti sen tavan, jolla hän kuvasi, mutta toisaalta HBC piti sitä vain välineenä. Hän vaihtoi myöhemmällä iällä ilmaisunsa välineeksi siveltimen ja kankaan.
Tilanne- ja reportaasikuvien lisäksi HBC otti lukuisia muotokuvia tai miljööpotretteja. Useissa kuvissa kuvattava on omassa "luonnollisessa" ympäristössään ja kuvaan on myös mahdutettu tätä ympäristöä.
Alla on omakuva, jonka olen sommitellut vapaasti HBC:n Francois Mauriacista ottaman henkilökuva mallina. Oletan, että HBC on noussut tuolille ja ottanut siitä erilaisia versioita Mauriacin omassa kodissa.
 |
| Omakuva. Cartier-Bresonin kuvan innoittama mukaelma. 35 mm/5.6, ISO 200, 1/15 s. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti